Hyppää pääsisältöön

TAMKin opiskelijan opas

Tampereen ammattikorkeakoulu

Kestävä kehitys vaihdossa ja vihreä matkustus

Kansainvälinen vaihto on ainutlaatuinen mahdollisuus oppia, kasvaa ja tutustua uusiin kulttuureihin. Samalla voit tehdä valintoja, jotka vähentävät vaihtosi ympäristövaikutuksia. Vihreä matkustaminen on yksi tehokkaimmista tavoista pienentää hiilijalanjälkeäsi, mutta myös esimerkiksi vastuullinen asuminen, kestävät liikkumistavat kohteessa ja harkitut kulutusvalinnat vaikuttavat. Tutustu vinkkeihin ja mahdollisuuksiin tehdä vaihtoajastasi entistä vastuullisempi.

Vihreä matkustaminen

Useimmat opiskelijat matkustavat vaihtokohteeseensa lentäen, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. Erityisesti Euroopan sisällä matkustaville opiskelijoille eri vähäpäästöisten kulkutapojen yhdistäminen on mahdollista ja suhteellisen helppoa.

Vihreä matkustaminen tarkoittaa vähäpäästöisten kulkutapojen, kuten bussin, junan, pyörän tai kimppakyydin käyttöä vähintään puolella vaihtokohteeseen suuntautuvasta meno-paluumatkasta. Myös laivamatka voidaan hyväksyä vihreäksi matkustamiseksi, jos se yhdistetään muihin vähäpäästöisiin kulkutapoihin. Tällöin voit saada Erasmus+-ohjelman kautta suuremman matka-avustuksen.

Liikennesektori aiheuttaa yksinään noin 13,7 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Valitsemalla vihreän matkustamisen voit auttaa vähentämään liikenteen päästöjä. Se on erinomainen tapa vaikuttaa omilla valinnoillasi. Jos epäröit vaihtoon lähtemistä sen ympäristövaikutusten vuoksi, vihreä matkustaminen voi olla ratkaisu. Se sopii myös erinomaisesti niille, jotka haluavat nähdä ja kokea mahdollisimman paljon matkansa aikana ja nauttivat itse matkanteosta. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden kokeilla jotain uutta.

Erasmus+-apuraha vihreään matkustamiseen

Erasmus+-vaihtoon lähtiessäsi olet oikeutettu vihreän matkustamisen lisätukeen, kun matkan pääosa (kilometreissä mitattuna) tai vähintään toinen suunta meno-paluumatkasta tehdään vähäpäästöisillä kulkutavoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vähintään 50 % matkakilometreistä tulee kulkea vihreillä kulkumuodoilla.

Vihreän matkustamisen yhteydessä voit saada myös enemmän korvattavia matkustuspäiviä. Vihreässä matkustamisessa sinulle voidaan myöntää apuraha enintään kuudelle matkustuspäivälle.

Myönnettävän apurahan suuruus määräytyy Tampereen ja kohdekaupungin välisen yhdensuuntaisen etäisyyden perusteella. Etäisyys lasketaan aina Erasmus+-ohjelman virallisella etäisyyslaskurilla Distance Calculator – Erasmus+.

Alla olevasta taulukosta näet tavallisen matka-avustuksen ja vihreän matkustamisen tuen vertailun.

EtäisyysVihreä matkustaminenTavallinen matkustaminen
10–99 km56 € / osallistuja28 € / osallistuja
100–499 km285 € / osallistuja211 € / osallistuja
500–1999 km417 € / osallistuja309 € / osallistuja
2000–2999 km535 € / osallistuja395 € / osallistuja
3000–3999 km785 € / osallistuja580 € / osallistuja
4000–7999 km1188 € / osallistuja1188 € / osallistuja
8000 km >1735 € / osallistuja1735 € / osallistuja

Sinun ei tarvitse hakea matka-apurahaa erikseen, vaan se lasketaan automaattisesti mukaan Erasmus+-apurahaan. Jos kuitenkin haluat saada vihreän matkustamisen lisäosan, vihreän matkustamisen matkasuunnitelma on todistettava vakuuslomakkeella, jonka sekä sinä että TAMKin kv-palvelut allekirjoittavat. Lähetä allekirjoittamasi ja skannaamasi lomake sähköpostitse kv-palveluille (outgoing.tamk [at] tuni.fi (outgoing[dot]tamk[at]tuni[dot]fi)).

Hakemuslomakkeet:

Hyväksyttävät kulkutavat

Seuraavat kulkutavat oikeuttavat vihreän matkustamisen tukeen:

  • Juna
  • Auto, jos matkustat kimppakyydillä useamman henkilön kanssa (esimerkiksi muiden vaihtoon lähtevien opiskelijoiden kanssa)
  • Bussi
  • Pyörä
  • Lautta/laiva, mutta vain jos sitä käytetään yhdistettynä muiden vihreiden kulkutapojen kanssa

Seuraavat kulkutavat eivät kuulu vihreän matkustamisen piiriin:

  • Lentokone
  • Auto, jos matkustajana on vain yksi henkilö
  • Moottoripyörä

Matkan aikana voit yhdistellä useita eri kulkutapoja. Edellytyksenä on, että vähintään 50 % matkasta (kilometreissä mitattuna) kuljetaan vähäpäästöisillä kulkutavoilla, kuten junalla tai bussilla.

Esimerkiksi Espanjaan matkustava opiskelija voi halutessaan lentää osan matkasta ja jatkaa loppumatkan bussilla. Konkreettisia esimerkkejä löytyy myöhemmin kohdasta Matkan suunnittelu.

Vihreän matkustamisen tuen ansiosta voit saada päivärahaan perustuvaa matkakorvausta enintään kuudelta matkustuspäivältä. Tavallisessa matkustamisessa korvausta maksetaan yleensä vain 0–2 matkustuspäivältä.

Käytännön esimerkkejä

  • Saat apurahan yhteydessä matka-apurahan TAMKin ja kohdekaupungin välisen etäisyyden perusteella. Etäisyysluokat ja niitä vastaavat summat ovat aiemmin esitetyssä taulukossa. Esimerkiksi jos vaihtokohteesi sijaitsee 1155 kilometrin päässä, olet oikeutettu 417 euron vihreän matkustamisen tukeen (etäisyysluokka 500–1999 km).
  • Vihreän matkustamisen tuen lisäksi saat korvauksen useammalta matkustuspäivältä. Korvattavia matkustuspäiviä voidaan myöntää yhteensä enintään kuusi.
  • Voit käyttää matkustamiseen enemmän kuin kuusi päivää, mutta korvausta maksetaan enintään kuudelta päivältä.

Pitkäkestoinen vaihto

  • Päiväkohtainen matkustusavustus lasketaan jakamalla kuukausittainen Erasmus+ -apurahasi 30:lla.
  • Esimerkiksi Saksaan lähtevän opiskelijan kuukausittainen opintoapuraha on 540 €. Tällöin päiväkohtainen matkustusavustus on 18 €.

Esimerkkilaskelma:

Jos matkustat Saksaan vaihtoon ja matka kohteeseen kestää kolme päivää sekä paluumatka kaksi päivää, matkustuspäiviä kertyy yhteensä viisi.

5 × 18 € = 90 €

Lisäksi saat vihreän matkustamisen matka-avustuksen. Jos etäisyys kuuluu luokkaan 500–1999 km, tavallisella matkustamisella saisit 309 €, mutta vihreällä matkustamisella 417 €.

Tällöin saat yhteensä:

90 € + 108 € = 198 euroa enemmän kuin ei-vihreällä matkustamisella.

Lyhytkestoinen vaihto

  • Lyhytkestoisissa liikkuvuuksissa päivittäinen matkustusavustus on kiinteä summa, 79 €.
  • Matkapäiväkorvauksen lisäksi saat vihreän matkustamisen matka-avustuksen yllä olevan taulukon mukaisesti.

Esimerkiksi etäisyysluokassa 500–1999 km:

  • tavallinen matkustaminen: 309 €
  • vihreä matkustaminen: 417 €

Saat siis yhteensä:

79 € + 108 € = 187 € enemmän kuin ei-vihreällä matkustamisella.

Vinkkejä matkan ja vihreän matkustamisen suunnitteluun

Vihreä matkustaminen on niin sanottua hidasta matkustamista (slow travel), ja se voi toisinaan tuntua kuormittavalta. Vastineeksi saat kuitenkin mahdollisuuden pienentää hiilijalanjälkeäsi sekä nähdä ja kokea enemmän matkasi aikana.

  • Kokoa matkasuunnitelmasi yhteen muistikirjaan tai sovellukseen, jotta pysyt ajan tasalla eri vaihtoehdoista.
  • Vertaa eri reittejä. Aina ei kannata yöpyä pääkaupungeissa, joissa majoitus on usein kalliimpaa. Pienemmät kaupungit voivat tarjota edullisemman vaihtoehdon.
  • Varaa riittävästi aikaa matkan suunnitteluun.
  • Ole joustava. Aikataulut eivät aina toteudu suunnitellusti.
  • Jätä vaihtoyhteyksiin riittävästi aikaa.
  • Hyödynnä tauot, venyttele ja huolehdi ruokailuista matkan aikana.
  • Lataa tarvittavat sovellukset ja säilytä kaikki liput helposti saatavilla.

Hyödyllisiä linkkejä matkan suunnitteluun

Matka-aiheisia blogeja

Tapoja vihreämpään vaihtoon

Ohjeita vaihtoon valitulle opiskelijalle

Julkaistu: 4.9.2026
Päivitetty: 9.9.2026